Mistä löydän uutta kotia tarvitsevan koiran? Saat tästä blogista vinkkejä ja osoitteita.
Vinkki 1: Kasvattajat ja lajiyhdistykset
Vinkki 2: Eläinsuojeluyhdistykset
Vinkki 3: Adoptointi
Vinkki 4: Hoitokoira

Ennen kuin sitoudut tarjoamaan kodin kodinvaihtajaksi syystä tai toisesta joutuneen koiran, muista, että koira ei ole päättänyt vaihtaa kotia ja etsiä itselleen uutta omistajaa. Päätös on ihmisen. Huonoistakin olosuhteista tullut koira voi aluksi käyttäytyä arvaamattomasti. Häneltä puuttuu perusluottamus ihmiseen.

Rescue-koirista kertoneessa tv-sarjassa uusi omistaja sanoi ”Tapsa meillä on ongelma”. Koiralla ei ollut kokemusta hyvistä oloista, joten se tuntui hämmentyvän entisestään uudessa kodissa, jossa siitä pidettiin huolta.

Välillä uusi omistaja oli haavoilla; suuri koira oli aivan kuin villiintynyt. Sarjaa seuratessani mietin, miten Tapsan käy, jos uusi omistaja ei jaksa. Hyvin heille kävi molemmille. Kärsivällisyydellä, rakkaudella ja pitkäjänteisyydellä Tapsasta tuli se ”maailman paras koirakaveri”.

Kerron tämän tarinan siksi, että minusta kodinvaihtaja tarvitsee aikaa, kärsivällisyyttä ja rakkautta.

Jätän tästä blogista Vinkkejä ja osoitteitta, mistä löytää uutta kotia tarvitsevan koiran pois torit ja muut myyntisivut. Niiltäkin voi löytää kelpo kaverin. Jos päädyt niiltä etsimään lemmikkiä, ole tarkkana. Varmista, että myytävä koira on olemassa ja myyjällä on oikeus myydä se.

Voit tutustua myös blogini Kodinvaihtaja avuksi koirakuumeeseen. Monet siinä esitetyt näkökulmat pätevät myös silloin, kun ottaa pennun.

Vinkki 1: Kasvattajat ja lajiyhdistykset

Jos sinulle on mielessä sinulle sopiva rotu, sen kasvattajayhdistys voi olla oikea paikka alkutiedon etsimiselle. Sitä kautta löydät tietoja kasvattajista. Kasvattajan ja koiran omistajan välisessä kauppakirjassa on yleensä, millä ehdoin kasvattaja ostaa koiran takaisin.

Usein on määritelty, että koiraa pitää ensin tarjota kasvattajalle ennen kuin sitä tarjotaan muualla myyntiin.

Ehto on hyvä, sillä se ainakin osittain suojaa koiran joutumista kierrätykseen.

Koiran palautumisesta takaisin kasvattajalle on monta syytä. Esimerkiksi ystäväni joutui sairauden vuoksi luopumaan pennusta. Kun hän tajusi, että hänen tilansa on pysyvä, hän päätti toimia heti, että pentu saa nopeasti uuden mahdollisuuden. Vieläkin hän ikävöi pikkuveijaria ja katselee sen kuvia. Se lohduttaa, että kasvattaja kertoi pennun päässeen hyvään, koiria harrastavaan kotiin. Sillä on sekä leikittäjiä että leikkikavereita.

Kasvattajayhdistyksiä löydät netin lisäksi esimerkiksi Kennelliiton Hankikoira.fi -sivustolta.

Voit etsiä netistä itsellesi mieluisan rodun Facebook-ryhmiä. Monet niistä eivät halua toimia pentuvälittäjinä. Kysyä voi silti.

Myytävästä koirasta on syytä tehdä aina kauppakirja – silloinkin kun koira tulee tutulta.

Naapurissa voi asua henkilö, joka esimerkiksi sairautensa vuoksi voi tarvita apua koiransa ulkoiluttamiseen.

Musta koira kulkee hiekkaisella tiellä. Tiellä on kiviä ja ruoho kasvaa paikoitellen.


Huonoistakin olosuhteista tullut koira voi aluksi käyttäytyä arvaamattomasti.

Vinkki 2: Eläinsuojeluyhdistykset

Suomen Eläinsuojelu ry:llä on 39 jäsenyhdistystä. Ne ovat oman alueensa eläinsuojeluasiantuntijoita. Useimmat niistä tekevät työtä kodittomien ja löytöeläinten hyväksi. Monilla yhdistyksillä on oma löytöeläintalo. Löytöeläimet ovat pääasiassa kissoja.

Kodittomat.info – Kotia etsiviä koiria, kissoja ja muita lemmikkejä. sivustolta saat tuntuman tarjolla olevista lemmikeistä.

Kaikki kodittomat eivät suinkaan ole löytöeläimiä. Jotkut yhdistykset ottavat vastaan uutta kotia tarvitsevia lemmikkejä. Niihin tuodaan myös karkureita, jotka omistaja yleensä hakee pois.

Joskus koira voi joutua löytöeläintaloon, kun omistaja on unohtanut sen kaupan tai ravintolan ulkopuolelle. Nähtävästi omistaja näissäkin tapauksissa saa lemmikkinsä takaisin. Näin nimittäin koiransa kanssa henkilön, joka talvipakkasella kappakierroksen tuoksinassa ei muistanut, mihin jätti sen. Onneksi sivulliset olivat puuttuneet asiaan ja pelastaneet omistajaansa odottavan koiran.

Vinkki 3: Adoptointi

Suomessa on useita järjestöjä, jotka tuovat löytökoiria muista maista. Ne käyttävät ilmaisua adoptointi, sillä koirasta ei makseta kuten muualta hankitusta koirasta. Myös Suomessa asuva koira voi päätyä eläinsuojeluyhdistysten kautta adoptioon.

Yhdistykset tukevat oman kohdemaansa eläinsuojelutyötä. Niillä on yhteistyötarhoja, joissa löytökoiria hoidetaan, koirat sterilisoidaan ja niiden mahdollisuutta adoptioon arvioidaan.

Sairaat, arat ja vanhat koirat jäävät tarhoihin pysyvästi. Nuorille, terveille ja sosiaalisille eläimille pyritään löytämään loppuelämän koti.

Järjestöt muistuttavat, että oman adoptiokoiran saaminen on pitkä ja aikaa vievä prosessi. Koiraa haluavan elämäntilanne ja olosuhteet arvioidaan. Näin halutaan varmistaa, että adoptiota hakeva on siihen todella sitoutunut.

Esimerkkejä kysymyksistä, joita kannattaa miettiä
• oma elämän tilanne ja perhetilanne
• asuinympäristö
• kokemus koirista
• mahdollisuus saada apua / omat turvaverkot
• taloudellinen tilanne. Vaikka rescue-koira on terveystarkastettu, rokotettu ja steriloitu, kustannuksia tulee arkielämän menoista yllättäviin sairauksiin. Niitä tulee myös koirille, jotka ovat otettu pentuina. Lemmikki maksaa aina.

Adoptio ei ole täysin ilmaista. Uusi omistaja maksaa yleensä koirasta koituneet terveyskulut ja mahdollisesti matkakulut Suomeen. Jos ajatus on säästää koiran hankintakuluissa, rescuekoira ei ole siihen ratkaisu. On hyvä muistaa, että vastuullisesta kennelistäkin ostettu koira maksaa helposti tuhat euroa vuodessa.
Tutustu tekemääni laskelmaan

Adoptiokoirien linkkejä:

Vinkki 4: Hoitokoira

Koirakuumeeseen voi saada myös helpotusta hoitokoirasta. Naapurissa voi asua henkilö, joka esimerkiksi sairautensa vuoksi voi tarvita apua koiransa ulkoiluttamiseen. Toinen voi tarvita turvallista kotia oman lomamatkan vuoksi.

Tiedän perheen, jossa vanhempien allergioiden vuoksi ei voi ottaa koiraa. Koiria rakastava tytär käy säännöllisesti ulkoiluttamassa naapurin koiraa. Voi sitä riemua, kun kaverukset kohtaavat.

Voit tarjoutua ulkoiluttajaksi esimerkiksi oman lähialueesi FB-ryhmässä. Ennen kuin käynnistätte yhteistyön, sopikaa tärkeimmistä asioista kuten koiran vakuutuksesta ja korvaako se vahingon, jos ulkoiluttaja on muu kuin omistaja tai perheenjäsenensä.

Muutaman kerran on hyvä käydä yhdessä lenkillä, jotta näet koiran reaktiot: muut koirat, polkupyörät. Joku pelkää outoja asioita, toinen alkaa hakkua, kolmatta ei vois vähemmän kiinnostaa.

Hoitokoira voi olla myös hyvä tapa harjoitella yhteistyötä aikuisen koiran kanssa ennen kuin päättää hankkia kodinvaihtajan.

Liity mukaan matkalle koiraseikkailuihin ja hyvän olon polkuihin seuraamalla Reippaat Tassut -blogiamme. Tarjoamme arvokasta tietoa, inspiroivia tarinoita ja käytännön vinkkejä, jotka auttavat sinua ja koiraasi viihtymään yhdessä.

Liity sähköpostilistallemme, niin saat heti tiedon uusimmista blogipostauksista.