Koirakodin mattovinkit. Miten valita koirakotiin sopivat matot? Tätä miettii moni koiranomistaja. Kun otat huomioon muutaman perusasian, mattojen valinta on helppoa. Koirakodissa matot eivät pelkästään ole sisustuselementti. Ne suojaavat myös lattiaa. Jos pidät koiran kynnet lyhyenä, lattiasi kiittää. Pienelläkin koiralla on aika vahvat kynnet.
Moni pentu on aloittanut elämänsä kodissa, josta matot on viety pois. Matot pääsevät taas paikalleen, kun koira hallitsee sisäsiisteyden. On siinä pienellä nuuskijalla ihmeteltävää: uusia tuoksuja, uudenlaista materiaalia. Pakkohan siihen on hampaansa upottaa. Ehkä lirauttaa pissankin.
Edessä on kaksi vaihtoehtoa tulevaa yhdessäoloa ajatellen: siis sellaista yhdessäoloa johon matot kuuluvat.
1. Opettaa pentu heti siihen, ettei mattoihin kosketa. Meillä oli apuna kaupasta ostettava tuoksu. Koira vieroksui, kun sitä kerran maistoi. Sen jälkeen matto ei enää kiinnostanut. Etikalle vain nyrpisteltiin.
2.Vanhat matot ovat toinen vaihtoehto: ei tarvitse varoa niin paljon. Koirasta lähtee myös karvaa, tassuissa on hiekkaa. Myös omat siivoustottumukset vaikuttavat: toinen levittää kaaosta ympärilleen, toinen on pikkutarkka ja kaiken pitää olla paikoillaan.
Koiraperheessä isot matot suojaavat lattiamateriaalia, joka nykyään usein on parkettia.
Koirakodin mattovinkint. Kun otat huomioon muutaman perusasian, mattojen valinta on helppoa.
Pulmapeli parkettilattialla.
Minkälainen koira on kotona?
Mitä suurempi koira, sen tärkeämpää on valita sellaiset matot, että ne pysyvät paikallaan. Tietysti maton pohjan pitää olla sellainen, ettei se vahingoita lattiamateriaalia kuten parkettia.
Joistakin koirista lähtee paljon karvaa vuodenajasta riippumatta. Minun koirastani karva lähtee kaksi kertaa vuodessa: keväästä syksyyn ja syksystä kevääseen.
Myös koiran tavat pitää ottaa huomioon, kun mattoja valitaan. Matolla puruluut ja lelut pysyvät paremmin käpälissä kuin parketilla. Ne ovat myös paikkoja, joissa ihminen on lähellä. Mikä sen mukavampaa järsiä luuta kuin telkkaria katsovan oman ihmisen vieressä.
Jotkut meistä pesevät koiran tassut aina kun se tulee ulkoa. Hiekka ei pääse kulkeutumaan sisätiloihin. Toinen taas löytää hiekkaa vuoteestaan, jonka karvaturri on valloittanut.
Iso matto suojaa lattiaa
Monet sisustussuunnittelijat suosittelevat suuria mattoja, joilla koota esimerkiksi istuinryhmä tai tuomaan pehmeyttä ruokapöydän alle. Koiraperheessä isot matot suojaavat lattiamateriaalia, joka nykyään usein on parkettia. Parketin hiominen tai uusiminen on paljon kalliimpaa ja vaivalloisempaa kuin mattojen käyttö.
Helppohoitoisuuden näkökulmasta esimerkiksi vinyylilattia olisi parkettia parempi. Se kestää pentupissat ja ison koiran kynnet. Monilla koirilla on taipumusta tehdä pesää sängyn alle. Millainen lattia sopii parhaiten lemmikkien ystäville? (pergo.fi). Kovin moni ei pysty lattiamateriaalia valitsemaan itse tai remontoimaan kotia koiralle sopivaksi. Silloin vaihtoehdoksi jäävät matot.
Erilaiset liukuesteet mattojen alla auttavat niitä pysymään paikoillaan. Jos matto on kovin ohut, siihen ei liukuestekään auta. Materiaalin pitää olla riittävän ryhdikästä ja jämäkkää. Tuttu koira loukkasi itsensä, kun hyppäsi sohvalta matolle, joka lähti liukumaan.
Koirakotiin sopivia materiaaleja
Tukeva villamatto on hyvä, sillä villa hylkii likaa. Voi olla täysin tuulesta temmattua, mutta olen kuullut väitettävän, että villamatto aktivoisi koiran merkkailemaan.
Puuvillamatot voi pestä itse. Tosin kuivattaminen voi olla ongelma. Monet sekoitemateriaalit toimivat, koska niistä saa tahrat helposti pois. Itse suosin sileä- ja tiivispintaisia mattoja, jotka on helppo imuroida.
Hapsut ja pitkä nukka eivät sovi mielestäni koiraperheeseen. Tai sopivat varmaan joksikin aikaa. Ainakin oma koirani askartelisi mielellään hapsujen ja nukan kanssa.
Minulla on aina kotona tekstiilipesuainetta vahinkojen varalle. Muutaman kerran sitä on tarvittu, kun koira on oksentanut. Tietysti matto on siihen paras alusta. Tassut pysyvät tukevasti matolla, johon saa myös mahalaukun sisällön. Kumma juttu muuten: koira oksentaa aina matolle, ei koskaan sen ulkopuolelle.
Vaikka koira olisi tosi sisäsiisti, vahinkoja voi sattua. Ripuli ja villamatto voivat olla vaikea yhdistelmä. Siinä ei taida auttaa villan likaahylkivä ominaisuuskaan.
Puuvillamatto, jonka voi hyvin pestä itsekin.
Matolla puruluut ja lelut pysyvät paremmin käpälissä kuin parketilla.
Eteinen
• Ns. kuramatto helpottaa kodin siivoamista. Kerrostalossa ulko-oven ulkopuolella ei yleensä saa paloturvallisuussyistä pitää mattoa, joten sen paikka on eteisessä.
• Sisalmatto, karkeakudoksinen luonnonkuitumatto ei kerää pölyä. Se kestää kostettua ja kulutusta. Juuttia käytetään joko yksinään tai muihin kuituihin sekoitettuna eteis- ja käytävämattona.
• Keinokuitumatot kestävät hyvin kosteutta. Eteisen lisäksi ne sopivat muihinkin tiloihin, esimerkiksi keittiöön, ruokapöydän alle ja parvekkeelle. Sileästä pinnasta on helppo imuroida hiekkaa, koirankarvoja ja pullanmuruja. Pölyämättöminä ne sopivat myös allergiaperheeseen. Allergia ei aina suljen mahdollisuutta pitää koiraa.
Olohuone
• Tiiviisti kudottu villamatto hylkii likaa ja on helppo imuroida. Niistä voi lähteä myös jonkin verran nukkaa, mikä ei ole virhe, vaan laatu- ja hintakysymys. Vaikka matto on painava, sen alle tarvitaan liukueste koiraperheessä.
• Viskoosimatto on kevyt, pinnaltaan kauniin silkkimäinen. Vaikka matto on kevyt, se pysyy hyvin paikoillaan. Laittaisin sen alle liukuestematon koiraperheeseen. Viskoosi on selluloosasta valmistettu muuntokuitu.
• Ryijy- ja pitkänukkaiset nukkamatot eivät ole hyviä valintoja, jos koiralla on taipumusta nyppiä nukkaa. Lisäksi koira voi kaivaa mattoa, jos se epäilee luunsa joutuneen sen uumeniin. Mielestäni näiden mattojen imurointi on työläämpää kuin esimerkiksi keinokuitumaton – varsinkin jos koirasta lähtee karvoja. Matoista voi myös irrota kuituja. Nämä matot keräävät myös pölyä.
• Aidot käsin solmitut matot jättäisin mattokauppaan. Arvokkaat perintömatot voivat vaurioitua koiran leikeissä, varsinkin jos niissä on hiutuneita kohtia.
Keittiö
• puuvillamatto, jonka voi hyvin pestä itsekin.
• keinokuitumatto
• muovimatto, joka on helposti huuhdeltavissa.
Lastenhuone
• helposti imuroitava ja pestävä puuvillamatto on hyvä valinta.
• sellainen keinokuitumatto, jolla on kiva leikkiä
Makuuhuone
• villamatto
• viskoosimatto
• paperinarumatto on pölyämätön. Se on joko kokonaan paperista tehty tai siinä on sekä paperia että puuvillaa. Se sopii kaikkiin tiloihin, ehkä ei kuinekaan eteiseen, vaikka sekin on kestävä matto.
Mattotermejä
• käsin solmittu matto koostuu kolmesta osasta: loimesta, kuteesta ja nukasta. Loimi kulkee läpi maton ja jatkuu hapsuina. Koneellisesti tehdyissä hapsut on kiinnitetty mattoon. Käsin solmittujen mattojen materiaalina on puuvilla, villa ja silkki. Koneellisesti tehdyissä käytetään tekokuituja kuten polypropeenia, polyesteriä tai viskoosia, joka on muuntokuitu. Näin tunnistat käsin solmitun itämaisen maton – Asiantuntijan 4 vinkkiä (helander.com)
• käsin kudottu matto tehdään yleensä villasta tai puuvillasta. Räsymatto on kaikkien tuntema käsin kudottu matto.
• plyysimatto on lyhytnukkainen ja valmistettu keinokuidusta. Heatset-käsittely vie pois sähköisyyden, jolloin matto ei kerää pölyä, Se muistuttaa ja tuntuu villamatolta.
• tuftattu matto on kumipohjainen, joten se pysyy hyvin paikallaan. Pintamateriaali ”ammutaan” pohjaan, jolloin siihen muodostuu lenkkejä, jotka joko leikataan auki tai jätetään silmukoksi. Matot tehdään villasta, puuvillasta tai polyamidista.
Värien valinnan nyrkkisääntö: koirankarvat eivät saisi kovasti erottua matosta, jos koirasta lähtee kovasti karvaa. Tummat matot ja vaalea koira tai päinvastoin musta koira ja vaaleat matot. Siinä sitä on yhdistelmää.
Maton kuviot tai meleerattu pinta häivyttävät kummasti koiraperheen elämänjälkiä.
Koira elää 10–15 vuotta. Ei sitä hankita niin, että se sopisi kalustukseen. Sisustusta pitää miettiä myös siltä kannalta, että karvaturrista huolimatta koti näyttää siistiltä. Tosin olen kuullut eräältä kasvattajalta, että pentu ei sopinut väreiltään sisustukseen, joten sitä ei otettu.
Itselleni kävi tuuri mattojen kanssa, vaikka niin ei aluksi tuntunut. Atooppisen ihoni vuoksi etsin tiivispintaista mattoa, jonka halusin olevan hyvin vaalean. Kotona vaalea ei enää näyttänyt niin vaalealta kuin kaupassa. Beessi ei ole lempivärejäni, mutta sopii hyvin huonekaluihin. Matto siis jäi.
Sitten minulle tuli vaalea pentu. Pentukarvan lähdön jälkeen karvat ovat osa elämäämme. Ihaninta on, että ne eivät erotu matosta. Atooppisen ihoni takia imuroin silti päivittäin.
Liity mukaan koiraseikkailuihin ja hyvän olon polkuihin! Iloinen koirayhteisö odottaa sinua.
Haluatko saada lisää vinkkejä ja inspiroivia tarinoita koiran kanssa vietettävään aikaan? Tai vinkkejä koirakodin sisutukseen? Entä miten vahvistat omaa jaksamistasi?
Liity mukaan matkalle koiraseikkailuihin ja hyvinvoinnin polkuihin seuraamalla Reippaat Tassut -blogiamme. Tarjoamme arvokasta tietoa, inspiroivia tarinoita ja käytännön vinkkejä, jotka auttavat sinua ja koiraasi viihtymään yhdessä.
Liity sähköpostilistallemme, niin saat heti tiedon uusimmista blogipostauksista.