Miten hankit hyvän takin koiralle, on ajankohtaista juuri nyt kun tuulet tuivertavat, välillä sataa vettä, välillä räntää tai lunta.
Ensiksi on hyvä muistaa, että kaikki koirat eivät tarvitse takkia. Jos korillasi on riittävästi alusvillaa, se pärjää hyvin omillaan, erityisesti jos se kuuluu arktisiin koirarotuihin. On kuitenkin hyvä muistaa tilanteet: kova pakkanen ja tuuli ovat haasteellisia myös pitkäkarvaisille koirille.
Sadetakki on joka koiran variste. Siitä suihkuttaa kuran nopeasti pois, mikä helpottaa siivousta. Joskus riittää, että koiran ja takin pyyhkäisee mikrokuituliinalla. Kylppärissä voi olla koiralle oma naula, jossa on sen pyyhe ja mikrokuituliinat.
Pienet, lyhytkarvaiset, vahat ja herkkäihoiset koirat on hyvä suojata kylmältä, tuulelta ja kosteudelta. Reippaat tassut on koonnut eri omistajilta ideoita, jotka auttavat valitsemaan takin, jossa koira viihtyy. Kannattaa muistaa, että jokainen koira on kuitenkin yksilö. Me Reippaissa tassuissa ajatellaan, että koira ei tarvitse suurta vaatevarastoa. Mukavuus menee hienostelun edellä. Koiran pitää saada olla myös koira.
1.Koko ja istuvuus
Varmista, että takki istuu koiran päällä oikein. Liian tiukka takki voi olla epämukava. Liian väljä takki ei tarjoa riittävää suojaa. Koiran tulee voida liikkua vapaasti takissaan. Jos ostat haalarin, tarkista lahkeiden suiden kuminauhojen kireys. Kuminauhat auttavat säätelemään lahkeen pituutta. Voi olla haastavaa pukea niitä. Joissakin malleissa on selässä tai vyötäröllä nauhat, joilla kokoa voi säätää.
Jotkut koirat eivät pidä takana olevista kumilenkeistä. On malleja, joissa takaosa on leikattu erikseen, jotta se on selän muotoinen eikä lennä tullessa korviin.
Reippaat tassut -sivulle on tulossa helposti ommeltavan manttelin kaava. Kaavan selän pituus on 30 cm. Malli on helppo muuttaa oman koiran mittoihin.
2. Lämpöeristys
Valitse takki, joka tarjoaa riittävän lämmön eristyksen kylmiä talvipäiviä varten. Takkimateriaalin tulee olla lämmin, mutta niin joustava, että koiran on siinä helppo liikkua. Voit myös valita kevyen niin sanotun ”välikausitakin” ja käyttää sen alla neule- tai muuta ”paitaa” kylmillä ilmoilla.
Neule pelkästään ei aina suojaa hyvin tuulelta.
Tämä oranssi-musta-neule on itse tehty. Edessä on nappi, joka pitää neuleen kiinni. Mahan alta kiertää leveähkö kaitale, jossa on myös nappikiinnitys toisella sivulla. Näin vatsakin on suojattu pakkasilta.
Neuleen alle voi tehdä fleece-vuoren, niin vaate pitää tuulta tehokkaammin.
Reippaat tassut -sivulle on tulossa helposti ommeltavan manttelin kaava. Kaavan selän pituus on 30 cm. Malli on helppo muuttaa oman koiran mittoihin.
Helposti ommeltava pienen koiran takki on nyt valmis.
Ompelimme pienelle koiralle takin kukkakuvioisesta kankaasta. Tästä takista on nyt kaava ja ohjeet pdf-muodossa.
Saat kaavan ja ohjeet ilmaiseksi sähköpostiosoitteessa info (at) luovaratkaisu.fi. Laita aiheriviksi ”koiran vaate”, niin pyrimme lähettämään kaavan ja ohjeet vielä saman päivän aikana.
3. Kosteudensuojaus
Kosteudenkestävä takki on hyvä valinta, sillä se suojaa koiraa sateelta ja lumelta. Vedenpitävät materiaalit ja vedenpitävät saumat auttavat pitämään koiran kuivana. Neuleet ja fleecet ovat hyviä esimerkiksi ohuen takin alla, mutta neule pelkästään ei aina suojaa hyvin tuulelta.
Tosin fleece on osoittautunut hyväksi vuoriksi 7 veljestä -langasta kudottuun mantteliin. Villa sietää myös kosteutta.
4.Helppo pukea ja riisua
Valitse takki, joka on helppo pukea ja riisua koiralta. Vetoketjut ja tarranauhat ovat yleisiä kiinnitysmenetelmiä. Jos vetoketju tulee koiran vatsan alle, pukeminen on tosi työlästä. Tarkista myös, miten valjaat sopivat takkiin. Omalla koirallani on eri valjaat, jotka tulevat takin päälle ja toiset, joita käytetään ilman takkia, koska takissa ei ole valjasaukkoa. Valjaiden koon säätely tilanteen mukaan on aika työlästä.
Valjaidenkin valinnassa on istuvuuden lisäksi tärkeä, että ne on helpot pukea ja riisua. Kannattaa kokeilla myös lukkoja, saako ne helposti auki vai kiinni. Meidän ”kahlekuningattarelle” haetaan nyt valjaita joissa on mukana jarrupala, joka tulee vatsan ympärille. Tyttö sipaisi pois päältään sadetakin ja valjaat. Silmänräpäys ja koira oli vapaa. Ne valjaat joutuivat heti käyttökieltoon. Jos olet löytänyt hyvän jarrupalan, kerro meille muille.
5. Heijastimet
Jos lenkkeilet koiran kanssa pimeään aikaan, kannattaa valita takki, jossa on heijastimia. Ne tekevät koiran näkyväksi liikenteessä. Heijastimia on hyvä olla lisäksi myös hihnassa ja pannassa. Ja tietysti ulkoiluttajalla. Lue lisää blogista vinkit koiran ulkoiluun kylmässä säässä.
6.Kaulus ja huppu
Koiran takissa voi olla säädeltävä kaulus tai huppu, jotka suojaavat koiran korvia ja kaulaa kylmältä. Ne voivat estää myös veden ja lumen valumisen niskaan.
7. Pesun helppous
Valitse takki, joka on helppo pestä. Kurailmalla takki likaantuu – mitä lyhyemmät jalat, sen rapaisempi on takki vatsapuolelta. Valitse myös materiaali, joka kuivuu nopeasti.
Myös väreihin kannattaa kiinnittää huomiota. Ennen omaa koiraa hämmästelin, miksi koirilla on niin tummia vaatteita. Nyt olen oppinut niiden käytännöllisyyden.
Liity mukaan matkalle koiraseikkailuihin ja hyvän olon polkuihin seuraamalla Reippaat Tassut -blogiamme. Tarjoamme arvokasta tietoa, inspiroivia tarinoita ja käytännön vinkkejä, jotka auttavat sinua ja koiraasi viihtymään yhdessä.
Liity sähköpostilistallemme, niin saat heti tiedon uusimmista blogipostauksista.