6 vinkkiä pennun hankintaan

6 vinkkiä pennun hankintaan. Koirakuumeen vakavuuden arviointi kannattaa tehdä heti, kun ajatus omasta koirasta alkaa kiehtoa. Tämän blogin yhtenä ideana on auttaa sinua tekemään sellaisen koiran hankkimispäätöksen, että pentu saa kodin loppuelämäkseen – joko sinun luonasi tai jossain muualla.

Tekemässäni listassa on erilaisia realiteetteja, jotka väistämättä tulevat vastaan, kun kotiin tulee koira. Tarkoitus ei ole poistaa koirakuumettasi, vaan auttaa sinua, ettei kuume nouse niin korkeaksi, että realiteetit unohtuvat. Itselleni oli käydä niin. Onneksi hyvä ystävä pommitti minua tiukalla kysymyssarjalla. Olin siitä niin kiitollinen, että halusin auttaa muita. Otin kyllä pennun, kun koirakuumeen huippu oli sivuutettu.

Jos otat koiran, se voi olla kumppanisi seuraavat 10–15 vuotta. Mieti sitä.

Hellyttävä koiranpentu sulattaa sydämen kuin sydämen. Kun koirakuume iskee, näet niitä kaikkialla. Kun näet lenkillä omistajaansa kauniisti katsovan koiran, ihan pakahdut ajatuksesta omasta lenkkikaverista.

Kokoamani lista auttaa sinua koirakuumeen vakavuuden arvioinnissa. Kun tunnistat realiteetit, pysyt päättämään, otatko oman koiran vai riittääkö, että silittelet naapurin karvaturria. Jos hankit koiran, toivon teidän elävän yhdessä monta onnellista vuotta. Jos epäröit, olisi ehkä hyvä jatkaa harkintaa. Jokaisella pennulla on oikeus saada elinikäinen koti.

Listassa on erilaisia realiteetteja, jotka väistämättä tulevat vastaan, kun kotona on koira. Tarkoitus ei ole poistaa koirakuumetta, vaan auttaa sinua, ettei kuume nouse niin korkeaksi, että realiteetit unohtuvat.
kaksi koiranpentua leikkii keskenään

Hellyttävä koiranpentu sulattaa sydämen kuin sydämen.

Tärkeintä pennun ottamisessa on oma päätöksesi ja halusi sitoutua.

1.Minkälainen persoona olet?

Innostutko nopeasti uusista asioista, mutta kiinnostus niitä kohtaan häipyy vähitellen. Oletko ostanut intoa puhkuen esimerkiksi kuntosalikortin. Jonkin ajan päästä yrität päästä siitä eroon.

Vai oletko henkilö, joka ottaa itselleen uusia haasteita ja vie ne myös maaliin. Vaikka olisitkin sitoutumiskammoinen, koira voi olla sinulle hyväksi – se auttaa sinua sitoutumaan ja löytämään itsestäsi uusia piirteitä. Muista, että persoonallisuus ei ole kiveen hakattu. Itseään voi aina kehittää.

Tärkeintä on, että arvioit omaa persoonaasi ja jaksamistasi. Tärkeää on myös, että sinulla on riittävä turvaverkosto, joka auttaa sinua koiran kanssa. Jos sinulla on perhe, voitte jakaa vastuuta tulokkaasta. Jos elät yksin, voi olla hyväksi saada pentu välillä turvalliseen ja tuttuun yökylään.

2. Miksi haluat koiran?

Moni ottaa koiran, kun elämäntilanne muuttuu, esimerkkinä eläkkeelle jääminen, ero, leskeys. Koirasta on paljon seuraa, se pakottaa lenkille ja leikkimään, vaikka oma mieli olisi kuinka maassa. Lapsiperheessä koira opettaa jälkikasvulle vastuuta, se kuuntelee ilot ja surut.

Koirasta on apua stressiin ja masennukseen. Pennulle ei kuitenkaan pidä niin suurta vastuuta antaa. Pennun kuten ei pienen lapsenkaan kontolle saa sälyttää omaa jaksamista.

Pennun ottamista kannattaa harkita tarkasti, jos perheessä on paljon riitaa ja epäsopua. Pentu ei ratkaise ongelmia. Päinvastoin: sen hoitamisesta ja ulkoiluttamisesta saa helposti uusia riitoja. Koiraa ei pidä liioin ottaa siksi, että lapset sitä kinuavat. Myös aikuisten pitää sitä haluta – he ovat vastuussa koirasta silloinkin, kun lapset eivät jaksa sitä hoitaa.

Tärkeintä pennun ottamisessa on oma päätöksesi ja halusi sitoutua. Joskus kuulee, miten ystävät kehottavat elämän muutostilanteessa olevaa ottamaan koiran. ”Siitä olisi sinulle seuraa/ lenkittäjää /syy nousta ylös aamuisin.”

3. Minkälaiset olosuhteet voit koiralle tarjota?

• Aloitetaan asumisesta
Jos asut vuokralla, tarvitset vuokranantajan luvan lemmikin pitoon. Jotkut vuokranantajat hyväksyvät aikuisen koiran, mutta eivät pentua.

Jos asut kaupunkikerrostalossa pienessä asunnossa, suuri koira voi olla aika haasteellinen.

Asumiseen liitän myös ulkoilumahdollisuudet. Jokainen koira tarvitsee ulkoilua ja liikuntaa. Monille suurille koirille, kuten metsästyskoirille, eivät pienet lenkit riitä. Toinen juttu on, miten liikunnallinen itse olet. Tutustu rotuihin myös tästä näkökulmasta.

• Minkälainen on työtilanteesi?
Etätyötä tekevä pystyy työpäivän lomaan ajoittamaan koiran pissalenkit tai kunnon ulkoilun lounasaikaan. Vuorotyö voi olla haasteellinen, jos koiran pitää olla yksin yöaikaan. Pitkät työmatkat lisäävät aikaa, jonka koira joutuu viettämään yksin, jos perheessä ei ole muita jäseniä.

Jos olet esimerkiksi eläkkeellä, sinulla on oletettavasti aikaa koiralle.

• Minkälainen on terveytesi?
Jos sinulla on liikkumiseen liittyviä ongelmia ja asut kerrostalossa, pennun sisäsiistiksi opettaminen voi olla haastavaa. Sinun ratkaisusi voi olla aikuinen, uutta kotia kaipaava koira.

Jos sairastat allergioita, astmaa, atooppista ihottumaa tai joku perheestäsi sairastaa, koiran hankkimisesta kannattaa keskustella lääkärin kanssa. On koiria, joista ei lähde karvaa. Takuuta nekään eivät anna.

Palveluskoiria on myös liikuntarajoitteisille. Ne ovat pitkän koulutuksen saaneita osaajia. Kela antaa niitä tietyin ehdoin apuvälineeksi.

4. Onko sinulla turvaverkkoa?

Koirakaverisi tarvitsee hoivaa, jos sinulle tulee tilapäinen este pitää koiraa – sairastut, tai joudut matkustamaan. Jos sinulla on perhe, koira hoituu yleensä hyvin poissa ollessasikin. Jos elät yksin, mieti jo ennen koiran hankkimista, kuka auttaa sinua. Olen kuullut, että jotkut järjestävät pennulle nimijuhlan ja kummin/ kummeja.

5. Mahtuuko koira elämääsi vielä 5 tai 10 vuoden päästä?

Tulevaa ei kannata pelätä. Jos ei uskalla ottaa riskejä, jää elämä aika kapeaksi. Silti kannattaa miettiä, missä olet ja mitä teet 5, 10 tai 15 vuoden päästä. Mikä on koirasi osuus silloin elämässäsi?

Monet kodinvaihtoa tarvitsevien koirien omistajat ovat joutuneet karulla tämän kysymyksen eteen.

6. Kestääkö taloutesi koiran kustannukset, on koirakuumeen arvioinnin ehkä tärkein kysymys

Eräs eläinlääkäri sanoi, että ellei ole varaa ostaa koiraa luotettavalta kasvattajalta, ei kannata ottaa koiraa ollenkaan. Koiran hankintahinta voi olla vasta alkusoittoa tuleville kuluille

Pieni koira ei kauheasti syö, mutta pari kymppiä senkin ruokiin kuluu kuukaudessa. Päälle tulevat koulutusnamut ja muut herkut. Niihin uppoaa herkästi kymppi kuukaudessa. Eivätkä kakkapussitkaan ole Ilmaisia.

Useat vakuuttavat koiran pentuna. Jos vakuutuksen ottaa myöhemmin, se ei aina korvaa kaikkia sairauksia. Vakuutusten hinnat vaihtelevat muun maussa koiran rodun ja asuinpaikan mukaan. Hintaan vaikuttaa myös vakuutuksen laajuus. Perusvakuutus on noin 350–400 euroa. Lisäksi vähennetään joka vuosi vuoden ensimmäisestä käynnistä perusmaksu. Lisäsi jokaisesta käynnistä vähennetään omavastuuosuus.

Arvioi, miten vakava koirakuumeesi on kustannusten näkökulmasta
Ensimmäisen vuoden kustannukset (pieni koira)

• ruoka ja namut 350 euroa
• vakuutukset 400 euroa
• penturokotukset (2 kpl) 130 euroa
• punkkihoito (liuos/tabletti) 50 euroa
• varusteet: peti, pannat/valjaat, kammat, shampoo yms. 120 euroa

Varovaseisesti arvioiden kustannukset oat noin 1 000 euroa. Jos pennulta pitää poistaa maitohampaita, lasku on noin 500 euroa, jota suurin osa vakuutusyhtiöistä ei korvaa. Kannattaakin varata vuosittain omaan budjettiin vähintään 1 000 euroa koiraa varten – ja toivoa, että koira pysyy terveenä.

Vakuutus ei aina korvaa rodulle tyypillisten sairauksien hoitoa. Vakuutusehtoihin kannattaa tutustua tarkasti. Jotkut myöhemmin tulleet vaivat kuten polven korjausleikkauksen korvaus edellyttää, että koira on vakuutettu viimeistään 4 kuukauden iässä.

Liity mukaan koiraseikkailuihin ja hyvän olon polkuihin! Iloinen koirayhteisö odottaa sinua.

Haluatko saada lisää vinkkejä ja inspiroivia tarinoita koiran kanssa vietettävään aikaan? Tai vinkkejä koirakodin sisutukseen? Entä miten vahvistat omaa jaksamistasi?

Liity mukaan matkalle koiraseikkailuihin ja hyvinvoinnin polkuihin seuraamalla Reippaat Tassut -blogiamme. Tarjoamme arvokasta tietoa, inspiroivia tarinoita ja käytännön vinkkejä, jotka auttavat sinua ja koirasi viihtymään yhdessä.

Liity sähköpostilistallemme, niin saat heti tiedon uusimmista blogipostauksista.

Jos otat koiran, se voi olla kumppanisi seuraavat 10–15 vuotta. Mieti sitä.